Stop motion -animaatioita

Vuoden 2016 lopulla teimme kahdessa ryhmässä hieman isommat stop motion -tekniikalla toteutetut animaatiot. Kun animaatiot olivat valmiit, teimme niihin äänisuunnittelun ristiin kumpikin ryhmä toisen ryhmän animaatioon.

Kun katsot, kannattaa avata videot koko näytön kokoisiksi!


Merirosvoseikkailu




Yllätyksiä pinnan alla




Paloittelua

Stop motion -animaatiossa liikutetaan esineitä vähän kerrallaan kameran edessä ja otetaan kuva, kun esineitä on siirretty. Kun kuvat katsotaan nopeasti peräkkäin, niistä muodostuu liikettä. Kun esineinä käytetään esimerkiksi pahvista leikattuja litteitä paloja, tekniikkaa kutsutaan pala-animaatioksi.

Pala-animaation tekemisessä pääsee kunnolla askartelemaan. Palojen suunnittelu, mahdollinen värittäminen ja leikkaaminen on iso työ. Varsinainen animointi on myös tarkkaa hommaa.

Merirosvoanimaation suunnittelua, palojen leikkausta ja asettelua.
Kala-animaation palatehdas.


Kala- ja haipaloja.

Kuvaus



Valmiina kuvaamaan.

Palojen asettelua seuraavaa kuvanottoa varten.

...ja sitten jotain aivan muuta

Pitkän animointisession jälkeen (tai aikana) on vaara, että animaattorit luisuvat pimeälle puolelle...


Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti