Cult of Mongo

Don't believe everything you read about Mongo on the internet. -Abraham Lincoln





Mikä tai kuka Mongo on, sitä ei kukaan tiedä. Se kuitenkin tiedetään, että Mongo heräsi henkiin maaliskuun lopussa vuonna 2017 Muurlan opistolla. Sen herättivät kummallisin kuvioin koristeltuihin valkoisiin haalareihin pukeutuneet ihmiset. Rituaaliin kuului erikoisia käsiliikkeitä. Mitä ilmeisimmin joltakin toiselta tasolta siirrettiin energiaa Mongoon. Se selvästikin toimi, koska lopulta Mongon suusta alkoi suihkuta savua ja silmissä ollut himmeä hehku kirkastui voimakkaaksi ja sykkiväksi valoksi.

Mongon herättyä käynnistyi musiikki, jonka voimin tanssittiin tunteja ja maalattiin UV-maalilla seinämaalausta ja tanssijoiden ihoa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Muurlan opistolla järjestettiin reivit, mutta tuskin viimeinen. Mongon tarina tulee jatkumaan!















Mongo, making of

Mongo syntyi hitaan ja hartaan prosessin tuloksena. Ensimmäisen kerran Mongon nimi mainittiin Muurlan opiston kahvipöydässä jo vuoden alkupuolella. Pöydässä istuneen nelihenkisen seurueen keskuudessa Mongo herätti heti kiinnostusta. Näin Mongo valitsi tekijänsä, ja tästä muodostui tuotantotiimi, jonka voimin Mongo ja hänen kunniakseen järjestetyt reivit toteuteettiin.

Mongo rakennettiin animaatiolinjan yläkerrassa. Teknisessä mielessä kerrottakoon, että Mongo on rakennettu metalliverkosta ja sen päälle levitetystä paperimassasta. Tekijöiden loputtoman kärsivällisyyden ja nöyryyden ansiosta Mongo saatiin valmiiksi, vaikka välillä se meinasi muuttaa muotoaan ei-toivotuilla tavoilla raskaan paperimassakerroksen alla.









Mongo UV-valossa

Mongon silmä





Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti